Koska olin maanantaina kotona jo puolen yön aikoihin, tiistai ei kulunut punkan pohjalla. Oulusta tuttu tradenomivappupiknik, vanhojen autojen vappukulkue ja moottoripyöräkulkue jäivät näkemättä, mutta Seinäjoellakin oli tarjottavaa vapuksi: Wapputori! En meinannut uskoa silmiäni/korviani, kun saavuin torille. Kadun varsi oli täynnä tismalleen samanlaisia kojuja, joita olin tottunut Belgiassa näkemään kaupunginteatterin aukiolla viikonloppuisin. Ensimmäisellä tiskillä palveleva nainen puhui asiakkaille englantia. Leipomotuotteita myyvä mies puhui äänekkäästi ranskaa. Pähkinöitä myyvä nainen italiaa. Nautin täysin rinnoin kansainvälisestä tunnelmasta! Myöhemmin sain kuulla, että kyseessä oli ranskalainen ruokatori.
Vähän suomalaisempi meiniki löytyi varsinaiselta torilta, missä oli myynnissä vappupalloja, metrilakua, pehmistä, jäätelöä, hattaraa ja muita herkkuja. Tyydyin itse kahviin, vaikka vieläkin kaiholla muistelen niitä metrilakuja. Torilla oli myös paitakauppias, jonka valikoimasta löytyi lukuisia hauskoilla iskulauseilla varustettuja paitoja. Pelottavainta vapputorissa oli hattarakauppiaat, jotka olivat pukeutuneet pelleiksi.
Vapun kruunasi vielä postiin toimitettu tutkintotodistukseni! Nyt se on mustaa valkoisella!
Ranskalainen ruokatori |
Vappureleet!! Minun uusvanha Pertti Palmroth <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti