Banaani muffini
2 dl kookosmaitoa
1,5 dl ruokosokeria
1 dl sulaa rasvaa
2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
1,5 dl maitzenaa
2 tl leivinjauhetta
1-2 dl banaania
3 rkl omenasosetta
Päälle:
maidotonta suklaata ja kuivattuja banaanilastuja
Ensin sekoitetaan kookosmaito ja ruokosokeri. Lisää rasva ja sen jälkeen kuivat ainekset. Gluteenittoman jauhoseoksen voi koota jauhoista, joita itse on tottunut käyttämään tai mitä kaapista nyt sattuu löytymään. Minun versiossa gluteeniton jauhoseos sisälti 2 dl riisijauhoja ja 0,5 dl hirssihiutaleita. Lopuksi taikinan sekaan lisätään murskattu banaani ja omenahillo. Äitini alkuperäinen muffinin ohje oli tehty mustikolla eli banaanin voi halutessaan korvata jollain muullakin hedelmällä tai marjoilla. Äitin niksipirkan mukaan omenahillo kannattaa lisätä taikinan sekaan sitomaan taikinan koostumusta yhteen ikään kuin kanamunan sijaisena.
Valmis taikina siirretään muffinivuokiin ja paistetaan 200 asteessa 15 minuuttia. Äitini on suunnitellut edellämainitun taikinan käyttämistä myös kakkupohjana eli vaikuttaa monikäyttöiseltä ohjeelta. Muffinit olivat herkullisimmillaan juuri paiston jälkeen vähän jäähtyneinä.
Tein muffineille vielä kuorrutuksen maidottomasta Plamil oragnic dairy free suklaasta ja viimeistelin koristelun kuivatuilla sokeroimattomilla luomu banaanilohkoilla. Sekä maidottoman suklaan että banaanilohkot kävin ostamassa punnitse&säästä liikkeestä. Muffinin koristelun voi valita käytetyn hedelmän tai marjan mukaan. Banaani muffinin koristelin banaanilohkoilla. Mustikka muffinin olisin todennäköisesti koristellut kuivatuilla mustikoilla.
Ei muuta kuin kokeilemaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti